keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Iltapala

Meillä tarjoiltiin iltapalaa noin yhdentoista aikaan illalla. Vaikka itse en nälkää tuntenut oikeastaan koko päivän aikana, oli selvästi suurin osa juhlavieraista nälkäisiä jo näin myöhään iltasella. Iltapalalla tarjolla oli päivän ruokailusta ylijääneet ruoat ja sen lisäksi äitini tekemää ja tarjoilemaa kana- ja kasviswokkia suoraan paellapannulta. Äitini oli valmistellut ruoan etukäteen niin, että sen pystyi vain lämmittämään pannulla kuumaksi.

Harmillista, mutta iltapalasta ei ole yhtäkään kuvaa tallentunut tai päätynyt minulle asti. Sen sijaan valokuva on olemassa mielessäni: näky oli kuin festareilla, jossa ihmiset jonottavat ruokaa!

Wokki oli superherkullista, mutta mitäpä muuta äidin tekemä ruoka voisikaan olla? Herkullisuudesta kertoi sekin, että wokkia ei jäänyt lainkaan yli, vaikka sitä(kin) reilulla kädellä oltiin alunperin mitoitettu.



Iltapalalla käytimme kertakäyttöastioita ja servetteinä olivat Muurlan Runo-servetit, joissa on Tommy Tabermannin runoja.

-Susanna-