keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Ihania (hää)tuoksuja ja meidän valinnat

Matkalta tarttui mukaan myös häätuoksut ja vieläpä meille molemmille. Lentokentällä oli oiva hetki tuoksutella erilaisia hajuvesiä ja valita sieltä mieleiset mukaan. Ei ollut kovin helppoa, varsinkaan kun nenä turtuu niin nopeasti erilaisiin tuoksuihin. Loppujen lopuksi tuoksut molemmille löytyivät ja onneksi vielä kotonakin olimme niihin tyytyväisiä. Hieman nimittäin jännitti, miten paljon hajuaisti huijasi siinä noin viidennenkymmenennen tuoksun kohdalla... 

Minulla hajuvedet ja tietyt tuoksut linkittyvät vahvasti muistoihin tai tiettyihin ajanjaksoihin elämässäni. Niinpä halusin ehdottomasti hääpäivälle oman tuoksun ja nimenomaan kokonaan uuden tuoksun. Itselläni on käytössä tällä hetkellä kolme hajuvettä ja mielestäni ne kaikki voisivat sopia hyvin myös häätuoksuiksi. Siksi esittelen myös ne:

Kuva

Viktor & Rolf: Flowerbomb. 

Kuva

Versace: Bright Crystal. 

Kuva

Marc Jacobs: Oh, Lola!


Tuoksuja on mielestäni todella vaikea kuvailla, joten siksi en lähde sitä edes yrittämään. Ja makuja on niin monia, eli parhaimman käsityksen saa kun menee itse nuuhkimaan. Vaikea oli valinta löytää näiden kolmen veroista tuoksua, mutta kuten jo sanottua, olen valintaani enemmän kuin tyytyväinen:

Kuva

Versace: Pour femme. Tuoksu on mielestäni aivan ihana! Tarpeeksi kevyt ja raikas, mutta samalla myös vivahteikas ja intensiivinen. R päätyi myös Versacen tuoksuun:


Kuva
Versace Man: Eau Fraiche. 


Mitä häätuoksuja muilta löytyy?

-Susanna-