sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

DIY: Rustiikkiset pöytänumerot

Pitkästä aikaa jotain on saatu aikaan häärintamallakin! Ajatus pöytänumeroista on muhinut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta toteutus on jäänyt tähän asti vielä ajatuksen tasolle. Halusin, että pöytänumerot saa laitettua kukka-asetelmien sekaan, joten siksi valitsin materiaaliksi Presentosta löytämäni numerot. Pohjaväri oli vaaleanruskea ja valkoisella maalilla lähdettiin hakemaan häidemme rustiikkista tunnelmaa. Numeroihin liimasin tikut ihan erikeepperillä ja todella tukevasti näyttää pysyvän. Ainoa haaste oli 0, jossa ei paljon liimapintaa ollut, mutta ainakin vielä tikku siinä näyttää pysyvän. Maalaamiseen meni yllättävän paljon aikaa, sillä pensseliin ei paljon maalia parane laittaa, jotta pohjaväri ei peity liikaa. Tärkeää on myös hankkia melko jämäkkä sivellin, koska pehmeällä maali levittyy liian hyvin. (Tämän vuoksi ensimmäinen numero ja pensseli meni vaihtoon!)


Vielä ei olla päätetty, minkälaisia kukkia pöytiin tulee, mutta toki halusin testata miltä numerot näyttävät kukkien kanssa. Joten kodin tekokukat saivat kelvata tähän tarkoitukseen! Pöytiä meillä tulee olemaan yhteensä 11, eli sen verran on numeroitakin. Numerot ovat noin 10cm korkeita, kokonaisuudessaan korkeutta on suurin piirtein 35-40cm verran. Tilanteesta riippuen pituutta voi napsaista pois.



Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen!  Kivaa näiden tekemisessä oli se, että maalaaminen ei ollut loppupeleissä kovin tarkkaa, kunhan piti mielessä, että vähemmän on enemmän tässä tapauksessa.  

Millä tavoin muut olette toteuttaneet tai aiotte toteuttaa pöytien numeroinnin? Vai tuleeko pöytänumerointia ylipäätään?

-Susanna-